Sairaanhoitajasta tiiminvetäjäksi

Sairaanhoitaja Nina Illi aloitti Wilhelmiinassa vuonna 2002. Tätä ennen Nina työskenteli pienessä palvelukodissa, jossa hän tykästyi ensimmäisen kerran muistisairaiden hoitoon. Kun työpaikan vaihto asuinpaikkakunnan muutoksen myötä tuli ajankohtaiseksi, hän kiinnostui Wilhelmiinaan avatusta uudesta muistisairaiden ryhmäkodista.

– Päätin ottaa heihin yhteyttä ja sainkin työpaikan saman tien. Sillä tiellä ollaan edelleen, Nina kertoo. 

Ryhmäkoti Lemminkäisessä Nina avustaa ikäihmisiä päivittäisissä arjen toiminnoissa. Hoitotyön lisäksi päiviä vauhdittaa toinenkin rooli, sillä hän työskentelee yksikössä myös tiiminvetäjänä.

– Sairaanhoitajana vastaan arkiaskareiden lisäksi asukkaiden lääkehuollosta yhteistyössä lääkärin kanssa. Lisäksi otan verinäytteitä ja huolehdin, että lääkärin ohjeistukset toteutuvat. Esihenkilönä puolestaan tulee katsottua kokonaiskuvaa, eli pidän huolen siitä, että kaikki tiimissä sujuu sovitulla tavalla, Nina kertoo.

Vuodet Wilhelmiinassa ovat vierähtäneet vauhdilla, ja tänä päivänä Ninalla on takanaan jo yli 20 vuoden mittainen ura wiltsulaisena. Palo työtä kohtaan on pysynyt yllä omaa urakehitystä tukevien koulutusten ja etenemismahdollisuuksien myötä.

– Olen saanut kehittää omaa ammattitaitoani tasaisesti vuosien varrella. Minulle henkilökohtaisesti on myös tärkeää, että pääsen haastamaan itseäni. Wilhelmiinassa on aina joku kehitysprojekti päällä, joten tämä on kyllä toteutunut, hän pohtii.

Toinen viihtyvyyteen ratkaisevasti vaikuttanut tekijä on joustavuus. Työntekijöiden toiveita kuunnellaan herkällä korvalla muun muassa työvuorosuunnittelussa. Työn suola kytee kuitenkin asukkaissa.

– Joka kerta saa miettiä, että miten minä toimin ja miten tämän tilanteen kohtaan. Kun sitten näkee asukkaan hymyn, tietää, että on onnistunut. Näkee, miten toisella on hyvä olla. Se on parasta tässä työssä. Myös työrytmi on meillä hyvä, saa tehdä rauhassa, Nina sanoo.

Haastatteluhetkellä Nina on uuden äärellä, sillä hän on siirtymässä Wilhelmiina Tenholan uusien muistikotien tiiminvetäjäksi.

– Olen saanut olla mukana ryhmäkodin suunnittelussa paljon, ja luvassa on aivan ihanat tilat Helsingin Keskuspuiston kupeessa luonnon helmassa. Olen siis todella innoissani lähdössä sinne, vaikka totta kai tuntuu haikealta, hän sanoo.

Wilhelmiinaa Nina suosittelee myös muille alan ammattilaisille.

– En ole tosissani harkinnut työpaikan vaihtoa kertaakaan näiden vuosien aikana, niin hyvin olen viihtynyt. Meillä on mahtava työporukka, siitä toki kertoo myös se, että muutkin työntekijät täällä ovat pitkäaikaisia, hän sanoo.

– Ja meidän ihanat asukkaat, heiltä saa paljon sisältöä myös omaan elämään! Jos siis haluaa kehittää itseään ja käyttää omaa ammattitaitoa monipuolisesti arjessa, niin kannattaa ehdottomasti jättää hakemusta, hän vielä vinkkaa.